keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Huppumekko

Tämä mekko on ollut jo jonkin aikaa odottamassa vuoroaan. Kappaleet leikkasin jo ajat sitten ja tänään ompelin mekon kasaan. Kangas on ihastuttavaa bambi-jerseytä Metsolasta, jota ostin parin metrin palan joskus alesta erittäin huokeaan hintaan. Kaava on Ottobren Little Elephant 92cm. Aivan huippuhyvä malli meidän pyöreähkölle pikkuneidille. Pahoittelen sovituskuvan huonoa laatua..

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ihastuttava sydänpipo!

Tälläisen pipon näin jokin aikaa sitten Annukan aurinkoiset-blogissa ja ihastuin ensisilmäyksellä! Ihana kangas ja niin tyttömäinen pipomalli. Pipon kaava löytyy Moda 7/2012-lehdestä, jonka kävin lainaamassa kirjastosta. Malli on aikuiselle, mutta pienin koko ilman saumavaroja menee kivasti pikkutytöillekin. Annan tämän lahjaksi naapurin 3-vuotiaalle tytölle ja teen Siirille samanlaisen kunhan ehdin :) Kangas Ikasyr.




Päiväkotihousuja

Niin se aika vaan vierähtää, että tämäkin kesä alkaa olemaan lopuillaan ja meidän pikkuneiti aloitaa päiväkodin. Ja minä tietysti palaan töihin kahden ja puolen vuoden kotiäitiyden jälkeen, huh! Vähän on ristiriitaiset ajatukset, välillä tekee mieli töihin ja välillä ei.. Aloitan kuitenkin osa-aikaisena niin jää vielä aikaa ommellakin! Parit velourhousut päiväkotia vaten tuli tehtyä tällä viikolla. Kaavana ottobren High jump-housut. Kankaat Kestovaippakauppa ja Ikasyr.